1. Valmistaja ei välttämättä ole tarkoittanut tuotetta myytäväksi EU:ssa ja siten tuote saattaa poiketa turvallisuuden ja vaatimustenmukaisuuden osalta merkittävästikin EU:n vaatimuksista.
2. Kuluttajan kannattaa ottaa huomioon, että kuluttajan oikeudet vaihtelevat EU-maissa. EU:n ulkopuolisissa maissa kuluttajan oikeudet voivat poiketa paljonkin suomalaisista oikeuksista. Myös tuoteturvallisuusvaatimukset vaihtelevat, EU:ssa ja Suomessa kuluttajaa suojellaan lakisääteisesti eri tavalla kuin esimerkiksi Aasian maissa.
3. Verkkokauppa saattaa monesti näyttää luotettavalta ja siltä, että se olisi EU:sta, vaikka todellisuudessa tuotteet saattavatkin tulla kaukomaista. Nettiostajan on käytännössä hankala selvittää, minkämaalaisen verkkokaupan kanssa hän on oikeasti tekemisissä. Se on kuitenkin ratkaisevaa, mm. kuluttajansuojan kannalta. Kannattaa tarvittaessa selvittää myös tavaran lähetysmaa, koska se vaikuttaa olennaisesti tulliselvitykseen ja maahantuontiverotukseen. EU:n ja EU:n veroalueen ulkopuolelta toimitettavat tavarat pitää yleensä tulliselvittää ja ne ovat verollisia, vaikka verkkokauppa sijaitsisi missä tahansa maassa.
4. Jos verkkosivusto kohdistaa markkinointinsa Suomeen eli sillä on suomenkieliset sivut, kuluttajansuojalakia sovelletaan. Tuotteen on täytettävä myös Suomessa voimassa olevat turvallisuusvaatimukset. Tosiasiassa ulkomaille sijoittautuneen verkkokaupan tavoittaminen ja sen kanssa kommunikoiminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Tarvittaessa kuluttaja voi ottaa yhteyttä tullineuvontaan, joka neuvoo ja auttaa tulliselvitykseen liittyvissä kysymyksissä.
5. EU:ssa kuluttajan oikeuksia koskeva direktiivi sisältää verkkokaupan asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet. Kuluttajan on erikseen ilmoitettava verkkokauppaan, jos haluaa peruuttaa tilauksensa, pelkkä tavaran palauttaminen tai noutamatta jättäminen ei riitä. Yritys voi periä kuluttajalta tilauksen palautuskulut.
6. Yrityksen on ilmoitettava tilauspainikkeessa tai sen yhteydessä, että tilaus on maksullinen ja varmistettava, että kuluttaja hyväksyy maksullisuuden. Muuten sopimus ei sido kuluttajaa. Kuluttajalla ei ole velvollisuutta maksaa kustannuksia, joista verkkokauppa ei ole antanut tietoa ennen tilauksen tekemistä. Tilauksen kokonaishinnan pitää sisältää verot sekä toimitus- ja muut lisämaksut.
Ongelmatilanteissa kuluttajan kannattaa ottaa yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen (www.ecc.fi) ja valtakunnalliseen kuluttajaneuvontaan(www.kuluttajaneuvonta.fi)
7. Lääkkeiden nettikaupasta:
Valtaosa internetissä toimivista lääkkeitä myyvistä sivustoista on laittomia.
Lääkevalmisteiden hankkiminen ja vastaanottaminen ETA-alueen ulkopuolelta on kielletty. Laittomaan lääkekauppaan liittyvän riskin kantaa yksinomaan lääkkeen maahantuoja tai tilaaja. Kuluttaja toimii siis omalla vastuullaan. Ravintolisinä myytävät valmisteet voivat olla Suomen lainsäädännön mukaan lääkkeitä. Ne saattavat sisältää myös (lääke)aineita, joita ei ole mainittu myyjän verkkosivuilla tai valmisteen tiedoissa. Fimean toimivalta koskee Suomessa olevia laillisia verkkoapteekkeja.